KIRJOITUKSIA

Istuntopuheeni laeiksi mielenterveyslain ja hallinto-oikeuslain 7 §:n muutoksen käsittelyssä

Arvoisa herra/rouva puhemies Nyt käsittelyssä olevaa hallituksen esitystä laeiksi mielenterveyslain ja hallinto-oikeuslain 7 §:n (pykälän) muuttamista voi pitää kaikin puolin kannatettavana. Uskoisin, että asiasta vallitsee eduskunnassa vahva myös yksimielisyys. Mielenterveysongelmat ovat olleet jo pitkään jyrkässä kasvussa erityisesti nuorten keskuudessa, mutta…

SDP:n Nikkanen: enemmän hyteä ja vähemmän sotea paaluttaa eduskunnan HYTE-ryhmän tuore puheenjohtaja

Eduskunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) ryhmä järjestäytyi 6.9.2023 Eduskunnan Pikkuparlamentin Tervaleppä -salissa. Ryhmän parlamentaarinen edustus on vahva ja henki on teemasta innostunut. Ryhmän puheenjohtajaksi kokouksessa valittiin Saku Nikkanen (Sd.) ja varapuheenjohtajaksi Mia Laiho (Kok.). Sihteerinä toimii Soste ry. Ryhmän…

SDP:n Saku Nikkanen jätti kirjallisen kysymyksen oppilaita koskevan tiedon jaosta opetuksen Wilma- tietojärjestelmän ja opiskeluhuollon välillä

Kansanedustaja Nikkanen haluaa hallituksen viipymättä varmistavan, että opetuksen järjestämisen ja oppilashuollon järjestämisen yhteistyö muuttuisi tietojärjestelmien käyttämisen osalta nykyistä sujuvammaksi. Edellinen hallituksen aikana aloitettu ministeriön selvitystyö asian sujuvoittamiseksi tulisi saada käytäntöön mahdollisimman nopeasti. Samalla kunnille ja hyvinvointialueille annettavaa ohjeistusta on tarkennettava,…

Tulevaisuudessa panostettava merkittävästi työllistymisen tukitoimiin

Pääministeri Orpon hallitusohjelmassa tavoitellaan työntekijöiden irtisanomissuojan madaltamista ja työllistämisen esteiden purkamista. Tällä pyritään lisäämään niin sanottua työmarkkinoiden joustavuutta. Hallitusohjelmassa tavoitellaan vielä nykyistäkin korkeampaa 80 % työllisyysastetta, jotta hyvinvointivaltion palvelut saadaan kustannettua kaikille niitä tarvitseville tulevaisuudessakin. Tavoitteena tämä on hyvä, vaikka…

Panostukset julkiseen rakentamiseen toimisivat talouslääkkeenä lyhyellä ja pitkällä aikavälillä

Taantuman uhatessa hallituksen olisi panostettava muun muassa asuntotuotannon ARA-rakentamiseen, Hyvinvointialueiden palvelutuotantoa tukeviin investointihankkeisiin sekä esimerkiksi kuntien liikuntapaikkojen rakentamiseen. Tämä tukisi kotimaista työtä, elinkeinoja ja ostovoimaa. Näin pidetään talouden pyörät pyörimässä. Hallituksen tulisi investointeja pohtiessaan panostaa hankkeisiin, joilla on mahdollisimman suuri…

SDP:n Nikkanen: Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen vesittää hallituksen työllisyystavoitetta

Aikuiskoulutustuki pitää säilyttää ja sen lakkauttamisen suunnitelma on peruttava. Uuteen ammattiin kouluttautuminen pitää olla mahdollista kaikille, sanoo Saku Nikkanen. – Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen on vahvassa ristiriidassa hallituksen työllisyystavoitteiden kanssa. Miksi ihmeessä tämä työllisyystavoitetta tukeva keino pitäisi poistaa, Saku Nikkanen kummastelee. Aikuiskoulutustuki…

SDP:n Saku Nikkanen: Hallitus leikkaa Sote-rahoitusta, vaikka palvelutarve kasvaa ja väestö vanhenee

Kansanedustaja Saku Nikkanen (sd.) pitää käsittämättömänä uuden hallituksen aikeita heikentää Hyvinvointialueiden rahoitusta tilanteessa, jossa palveluntarve todellisuudessa edelleen kasvaa ja väestö vanhenee.  Hallitusneuvottelujen aikana tulevalle pääministeri Petteri Orpolle tuli yllätyksenä SOTE eli sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavien Hyvinvointialueiden yli miljardin euron budjettivaje.…

Tässä hallitusohjelmassa keppi heiluu kannustavien sanojen saattelemana

Hallituksen nelikko on keksinyt juhlallista puhetta pursuavassa hallitusohjelmassaan oivan termin ”kannustaa” jolla se aikoo saada suomalaiset työllistettyä ja liikkeelle sekä samalla sopeuttaa valtiontaloutta. Ovelasti muotoiltu ohjelma kannustaa kansalaisia, kuntia ja hyvinvointialueita toimillaan ”kehittämään” itseään ja toimintaansa tehokkaammaksi. Syvempi perehtyminen kuitenkin…

Puhe eduskunnassa valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomuksesta

Arvoisa puhemies Nyt käsiteltävään valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomuksen havaintoihin on monilta osin helppo yhtyä. Valtion tilinpäätös ja hallituksen vuosikertomus avaa kohtalaisen hyvin harjoitetun politiikan vaikutuksia ja valtion taloudellista tilaa. Olemme varmasti kaikki täällä yhtä mieltä siitä, että mitä tarkemmin kykenemme arvioimaan…

Kommenttipuheenvuoro eduskunnassa Marinin hallituksen vuosikertomuksesta 2022

Arvoisa Herra/rouva puhemies Nyt käsiteltävässä Marinin hallituksen vuosikertomuksessa on varsin tarkasti avattu se tosiasia, miten tämä hallitus on joutunut poikkeuksellisten kriisien keskelle. Voimme varmasti yhdessä täällä salissa todeta, että edellinen hallituskausi on ollut sotiemme jälkeisen ajan vaikein hallituskausi. Marinin hallituksella…