Pääministeri Orpon hallitus valmistelee parhaillaan oikeusministeriön taholla kansalaisjärjestöstrategiaa (2023–2027) ja sen toimeenpanosuunnitelmaa. Strategian puitteissa tavoitteissa on keventään järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa koskevaa sääntelyä, selvittää mahdollisuuksia kansalaisjärjestöjen omaan varainhankintaan ja parantaa hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan vuorovaikutusta. Nämä tavoitteet kuulostavat kannatettavilta. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen keskusjärjestön (Soste ry) mukaan Suomessa toimii yli 11 000 sosiaali- ja terveysalan järjestöä. Niissä taas toimii noin 1,3 miljoonaa jäsentä ja toimintaan osallistuu puoli miljoonaa vapaaehtoista. Vertaistukijoita järjestöissä on 260 000 ja ne työllistävät kymmeniä tuhansia alan ammattilaisia. Julkisten palveluiden näkökulmasta ennaltaehkäisevä järjestötoiminnan panos vähentää Hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöä ja säästää näin sosiaali- ja terveyspalveluiden resursseja. Järjestötoiminta on jäseniensä mielestä usein välttämätöntä toimintaa, joka hoidetaan pienin kustannuksin varsinaiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon verrattuna. On myös hyvä muistaa, että kuka tahansa meistä voi sairastua pitkäaikaissairauteen jossakin vaiheessa elämäämme ja tarvita tämän kaltaista apua.

Patentti- ja rekisterihallitus määrittelee sosiaali- ja terveysalan järjestöjä seuraavanlaisella luokituksella: sairauteen ja vammaan liittyvät yhdistykset, lastensuojeluun, -hoitoon, sekä vanhemmuuteen ja huoltajuuteen liittyvät yhdistykset, vanhusten hyvinvointiin liittyvät yhdistykset, päihde-, huume- ym. riippuvuuksiin liittyvät yhdistykset, raittiusyhdistykset, terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä syrjäytymisen ehkäisemiseen liittyvät yhdistykset ja muut sosiaali- ja terveysalan yhdistykset.

Tulevaisuudessa sosiaali- ja terveysjärjestöjen (myöhemmin sotejärjestöt) toimintaa uhkaa rahoituksen leikkaantuminen kahdelta eri suunnalta. Hallituksen kaavailemat leikkaukset sotejärjestöjen sosiaali- ja terveysministeriön (STM/STEA) rahoitukseen tulisikin peruuttaa. Leikkausten taso on 100 miljoonaa euroa vuosittain vuodesta 2027 alkaen. Vuodelle 2024 avustuksia myönnettiin 383 miljoonaa euroa, joten tulevien leikkauksien taso huomioiden avustuksien indeksikorotukset tulee olemaan kokoluokkaa 25–30 %. Sotejärjestöt ovat saaneet merkittävästi rahoitusta myös kunnilta ja kuntayhtymiltä. Soteuudistuksen myötä Hyvinvointialueille siirtynyt rahoitus on tuottamassa monille sotejärjestöille merkittäviä rahoitusleikkauksia. Tämä hyvinvointialueille siirtynyt rahoitus on nyt suurissa leikkauspaineissa ja se kohdistuu myös sotejärjestöihin.Näin ollen on varmistettava, ettei samoilta sotejärjestöiltä leikata yhtä aikaa sekä valtion, että hyvinvointialueiden rahoitusta.

Hyvin tärkeää on myös varmistaa sotejärjestöjen autonomia eli toiminnallinen itsemääräämisoikeus julkisesta rahoituksesta huolimatta. Kansalaisjärjestöstrategian puitteissa tavoitteissa on keventään järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa koskevaa ylimääräistä sääntelyä. STM/STEA rahoitus vaatii jatkuvasti kasvavaa arviointi- ja raportointia rahoitusta vastaan resursseiltaan usein pieniltä kansalaisjärjestöiltä. Järjestöt haluavat itsehallinnollisina yleishyödyllisinä toimijoina määritellä toimintansa tarkoituksen, tavoitteet ja toimintamallit. Nyt julkinen rahoitus haastaa tämän periaatteen. Soste ry:n järjestöbarometri 2022 selvityksissä kansalaisjärjestöt vaativat järjestöjen autonomian säilyttämistä.

Toimiva kansalaisyhteiskunta järjestöineen on Suomalaisen demokratian vahvuus ja edellytys. Järjestöt ovat väylä kansalaisten ja poliittisten päättäjien väliselle vuorovaikutukselle. Järjestöjen autonomia ja toimintaan riittävä rahoitus onkin järjestöille taattava, koska se on pieni panostus sille suurelle hyödylle, jota hyvinvointiyhteiskunta järjestöjen toiminnasta saa.

Saku Nikkanen (sd.)

kansanedustaja, Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen aluevaltuutettu

Salo

Sami Peltola (sd.)

poliittinen asiantuntija, kansalaisyhteiskunta ja Varsinais-Suomen maakuntahallituksen jäsen

Turku